”Kaksi kehoa samassa liikkeessä. Hetki, jota ei sanoin voi kuvata.
Pieni keho niin lähellä
minua. Yhteinen rytmi pienten käsien kautta.
Naurua, kiljuntaa, liikettä
sisälle syvimpään. Tässä ja nyt, sinä ja minä”
Tanssi kuuluu kaikille.
Tanssin siemen kasvaa pienen vauvan sisällä ja kantaa läpi elämän. Pystymme
tanssin avulla kommunikoimaan ympäristön kanssa ja tulemme tietoiseksi siitä,
kuka minä olen. Tanssi mahdollistaa nähdyksi tulemisen, minkä kautta opimme
itsestämme jotain uutta. Tanssi on suora yhteys kehoomme. Kehossa kannamme
kaikkea kokemaamme ja elämäämme. Tanssissa ihminen kokee olevansa elossa. Tämä
kaikki kiteytyy Tanssi-Liiketerapiassa, joka Suomessa suhteellisen uutena
terapiamuotona tekee tuloaan.
Vauvan syntyminen
perheeseen on suuri muutos vanhemmille. Vauva tuo paljon iloa, mutta myös
vastuuta ja haasteita. Vanhemmat pyrkivät hoitamaan ja kasvattamaan tätä
pienokaista parhaan kykynsä mukaan. Kuitenkin kuten Karling (2009, 101) toteaa,
täydellistä vanhempaa tai vuorovaikutussuhdetta ei ole olemassakaan.
Vanhemmuutta voi kehittää ja opetella. Suuri elämänmuutos on aina mullistava
tapahtuma, johon ei ole voinut varautua täysin etukäteen (perheneuvolan
vauvaperhetyö, 2011). Vauvan äiti voi kokea raskauden aikaista tai jälkeistä
masennusta, epävarmuutta, huolestuneisuutta, ahdistuneisuutta ja väsymystä
(emt). Vaikka suurempia ongelmia ei olisikaan, jokainen tuore äiti tarvitsee
vertaistukea, ohjausta äitiyteen ja voimavaroja selviytyäkseen uudenlaisesta
arjesta.
Äidin ja vauvan
välinen varhainen vuorovaikutus kuuluu tärkeimpiin elämänvaiheisiin. Se muokkaa
millaisia olemme, millaiseksi tulemme ja miten selviämme elämästä. Tämän
ainutlaatuisen suhteen tukeminen on tärkeää.
Babytanssi on äidin (tai muun vauvan läheisen) ja vauvan
yhteistä aikaa tanssien ja liikkuen. Babytanssissa
keskitytään aikuisen ja vauvan väliseen keholliseen vuorovaikutukseen.
Tavoitteena on vahvistaa vuorovaikutusta leikin, tanssin, aistien ja
kosketuksen kautta. Tärkeää on positiivisten voimavarojen tukeminen vauvan
ehdoin. (Babytanssitiedote, 2011)
Babytanssi lähti liikkeelle
kiinnostuksestamme varhaiseen vuorovaikutukseen ja sen merkitykseen ihmisen
elämässä. Olemme olleet työmme kautta tekemisissä perheiden elämän eri
osa-alueiden kanssa. Vankka kokemus varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun
parissa on tuonut yhä uudelleen esiin varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen
läpi koko yksilön elämänkaaren. Tästä syntyi idea, miten Tanssi-Liiketerapia
voisi olla tukemassa tätä erityistä ajanjaksoa elämässä. Lähdimme kehittämään
perheille suunnattua Tanssi-Liiketerapiaa, jossa keskiössä on lapsen ja
aikuisen välinen suhde.
Palautteita Babytanssista vuosien varrelta…
”Vuorovaikutusta vauvan
kanssa lisäävä tanssimuoto, monipuolista, kiehtovaa”
”Liikkeen avulla toimiminen
yhdessä”
”Mukavasti toistuvia
rutiineja ja toisaalta vaihtuvia teemoja.”
”Tansseista
erityisesti salsa oli vauvan mieleen…”
”Jenkka (molemmat tykkäsivät
vauhdista).”
”Huomasin vauvan pitävän
tanssimisesta”
”Tanssit ja erilaisten
materiaalinen kanssa työskentely, vauva tuntui tykkäävän, jolloin myös itse
nautin”
Kesällä 2014
pidimme jälleen Babytanssia, Muksutanssia ja Naperotanssia Helsingin
Aikuisopistolla. Ryhmät onnistuivat hyvin ja fiilis oli mahtava! Tarkoituksena
olisi jatkaa Babytanssia myös keväällä 2015! Tervetuloa mukaan. Kyselyt ja ilmoittautumiset: