Lauantaina laiskotellen… Nukutaan pitkään (puoli
kahdeksaan), syödään aamiainen rauhassa, luetaan laiturilla kirjaa ja jutellaan
eri kulttuureista ja perinteistä muiden vapaaehtoisten kanssa. Tutuksi ovat
tulleet muun muassa Malesian ja Puolan kulttuurihistoriat.
Iltapäivällä teimme Japanilaistytön kanssa Tour de Kok Payom,
nyt on kylä tullut tutuksi. Ihana oli nähdä matkan varrella tuttuja lapsia,
jotka iloisesti vilkuttelivat meille.
Nukkuva mummo
Mangojuoma
Päiväunet
Sunnuntaina pääsimme tutustumaan paikallisen projektin
johtajan kehittelemään luontoakatemiaan. Aamulla kokoonnuimme olohuoneeseemme
Salaan ja siitä lähdimme yhdessä lasten kanssa venekyydillä joen toiselle
puolelle. Akatemia on rakennettu vapaaehtoisten ja työleiriläisten voimin. Joka
sunnuntain noin 29 lasta kokoontuu sinne oppimaan kuinka elää luonnon kanssa
rinta rinnan. Tärkeitä teemoja akatemiassa on luonnonsuojelu, tarpeellisten
taitojen oppiminen ja yhdessä tekeminen.
Veneeseen
Aamupäivä meni
apinoiden jälkiä siivotessa ja yhdessä ruokaa laittaessa. Iltapäivällä lasten
rukoushetken ja levon jälkeen oli toiminnallinen osuus. Tänään leikimme
yhteisleikkejä ja pelasimme pesäpalloa paikallisin säännöin. Meidän osuus oli
yhteistanssin suunnittelu ja toteutus Kivaa oli! Kuuma päivä huipentui kun
lapset pääsivät jokeen uimaan. Uiminen ei aina ole mahdollista, joten lasten
riemu oli silminnähtävää.
Riisinyytin valmistus, hikeä ja kyyneleitä...
Lopuksi uimaan jokeen
Hyppy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti